Muutoksia Watecin tiimissä

Watecin toinen perustaja, hulevesiasiantuntija Lauri Harilainen jatkaa työuraansa uusiin kuvioihin.

DI Lauri Harilainen oli perustamassa Watec Oy:tä yhdessä Juha-Pekka Saarelaisen kanssa vuonna 2020. Viidessä vuodessa yritys on kasvanut kahden miehen startupista useamman asiantuntijan työllistäväksi yhtiöksi, joka toimii vakituisesti jo kolmelta paikkakunnalta käsin koko Suomessa.

”Ilman Laurin kovaa asiantuntemusta ja uskallusta lähteä mukaan uuteen ja innovatiiviseen työtapaan koko Watecia ei olisi. Olen kiitollinen näistä vuosista ja kovasta duunista, jota olemme saaneet pienellä porukalla painaa”, kiittää toimitusjohtajana jatkava Juha-Pekka Saarelainen.

”Watecin tarina on ollut myös itselle kasvun ja kehittymisen paikka, ammatillinen koti jo monta vuotta. Nyt tuli aika, jolloin täytyy kuitenkin jatkaa eteenpäin kohti seuraavia steppejä. Yhteistyömme jatkuu puhtaamman tulevaisuuden puolesta”, Harilainen toteaa.

Harilaisen viimeinen työpäivä Watecilla on 30.6.2025. Asiakkaita infotaan tarvittaessa erikseen siitä, kuinka projektit jatkuvat ja kenen puoleen tulevaisuudessa voi kääntyä.

Työt jatkuvat täydellä teholla elokuussa.

Lisätietoja: Lauri Harilainen (30.6.2025 saakka) ja Juha-Pekka Saarelainen.

Seuraava
Seuraava

Rekry: hulevesisuunnittelija tai projektipäällikkö